![]() |
|
Vaahteraliiga |
|
|
|
Trojans otti tuhlaillen voiton Rajaritareista17.6.2006Trojans hukkasi lukemattomia maalipaikkoja lauantain ottelussa Rajaritareita vastaan, mutta onnistui silti tekemään voittoon vaadittavat pisteet. Rajaritarit taisteli hyvin pysyen kamppailussa mukana aina kolmannen neljänneksen lopulle asti. Trojans vei sarjapisteet lukemin 24-9. Lappeenrantalaiset saivat ottelulle unelma-alun, kun Trojansin Seikko Vennelä kadotti otteen palloon heti avauspotkun palautuksen aikana aivan oman maalialueen tuntumassa ja Rajaritarit sai hyökkäysvuoronsa alkamaan erinomaisesta kenttäasemasta. Maaliin asti palloa ei kuitenkaan saatu, mutta Janne Kalpion onnistuneella potkumaalilla vieraat siirtyivät 3-0 johtoon. Trojans kuittasi Rajaritarien johdon nopeasti, kun pelinrakentaja Chuck Guedo tavoitti heitollaan laitahyökkääjäDan Mottin läheltä vastustajan maalialuetta ja Mott juoksi puuttuvat jaardit pohjiin asti. Lisäpistepotkun lappeenrantalaiset onnistuivat blokkaamaan, joten tilanne taululla turkulaisille 6-3. Ote säilyi Trojansilla ja neljänneksen lopulla pirteällä pelipäällä ollut keskushyökkääjä Teemu Paukkula päätti tehdä vierailun naapurin kenttäpäädyssä. Maalitilannetta pohjustivat hyvin Janne Stenbergin ja Nicholas Madsenin nappaamat heitot, joiden turvin Trojans pääsi iskuetäisyydelle. Paukkulan juoksu maaliin kahden jaardin linjalta kasvatti turkulaisjohdon lukemiin 12-3. Lisäpisteen Rajaritarit onnistuivat jälleen torjumaan. Vierasjoukkue ei joutunut paniikkin vaan riisti otteen itselleen pelinrakentaja Mikko Koskisen upean pitkän heiton ja yhtä näyttävän Tuukka Pernun kiinnioton voimalla. Mittaa heittopelille tuli 68 jaardia ja sen päätteeksi Pernu juhli Trojansin maalialueella kavennusta lukemiin 12-9. Lisäpistepotku tyrehtyi tälläkin kertaa hyvin pelanneeseen puolustukseen. Rajaritarit tuntui saavan kavennuksen myötä lisää virtaa ja Trojans sitä vastoin tuhlaili satavarmoja maalipaikkoja. Lappeenrannan kavennuksen jälkeen Trojans pääsi jo vieraiden kahden jaardin linjalle, kun Rajaritarien Miika Heikkinen katkaisi Guedon syötön ja hyökkäyssuunta vaihtui. Syötönkatko oli Guedolle vasta kauden ensimmäinen. Rajaritarit onnistui liikkumaan kentällä varsin mallikkaasti, mutta joutui lopulta punttaamaan pallon turkulaisille. Punttipotku osui kuitenkin pudotessaan Trojansin pelaajan kantapäähän ja pallo oli vapaa pelattavaksi. Ensimmäisenä pallon päälle ehti Rajaritarien pelaaja ja hyökkäys jatkui Trojansin 26 jaardin linjalta.Rajaritarien riemu oli kuitenkin lyhytaikainen, sillä vain hetkeä myöhemmin Trojansin Ville Järviö nappasi kauden kolmannen syötönkatkonsa ja pallon kulkusuunta vaihtui jälleen. Trojans pääsi ottelun ensimmäisellä puoliskolla juuri ennen toisen neljänneksen loppua vielä toistamiseen Rajaritarien maalialueen porteille, kun punttipotkun sijaan Paukkula nappasikin turkulaisille uudet yritykset ja Chuck Guedo sooloili pallon naapurien kahden jaadin linjalle. Varmalta näyttänyt maali katosi kuitenkin pallonrähmäykseen ja tauolle mentiin numeroissa 12-9. Kolmannella neljänneksellä peli aaltoili tasaisena ja seuraavaa pistesuoritusta saatiin odottaa aina neljänneksen lopulle asti. Silloin pelinrakentaja Chuck Guedo löysi sopivan aukon Rajaritarien puolustuksesta ja hiippaili palloineen runsaan 10 jaardin matkan maalialueelle. Lisäpisteitä yritettiin nyt pelaamalla, mutta Paukkula liukastui ratkaisevalla hetkellä ja lukemat taululla säilyvät numeroissa 18-9. Viimeisellä neljänneksellä Miika Heikkinen katkaisi toistamiseen Guedon syötön, mutta Rajaritarit ei pystynyt hyötymään tilanteesta pisteiden muodossa. Trojans sen sijaan hätyytteli lappeenrantalaisten maalialuetta uhkaavasti, kun Guedon heitto tavoitti maalialueella Seikko Vennelän sormet. Pallo irtosi kuitenkin Seikon käsistä ratkaisevalla hetkellä ennenkuin tuomarien kädet nousivat vertikaaliin asentoon ja lelu putosi Markku Hovin ahnaisiin kouriin. Ottelun kolmas varma maali, joka Trojansilta jäi saamatta. Trojans sai pian kuitenkin uuden tilaisuuden, kun Dan Mott, joka pelasi myös puolustuksen takakentällä, katkaisi Mikko Koskisen syötön. Keskushyökkääjän tontilla nähtiin ottelun lopulla myös Jaakko Pääjärvi, joka nielikin mukavasti jaardeja. Ratkaisevan niitin ottelulle iski kuitenkin Nicholas Madsen, joka nappasi Guedon tarkan syötön ja teki ensimmäisen Vaahteraliigamaalinsa. Lisäpisteitä yritettiin pelaamalla, mutta tälläkään kertaa siinä ei onnistuttu. Eräänlainen erikoisuus olikin, että ottelussa yksikään lisäpisteyritys ei tuottanut tulosta. Rajaritarit pääsi aivan viime hetkillä vielä yrittämään kavennusta, mutta Mikko Koskisen heitot kimposivat tarkasti pelanneen turkulaispuolustuksen käsistä lepikkoon. Trojans sai pallon haltuunsa ja kulutti kellosta sekunnit pois. Lopputulos 24-9. Rajaritarien parhaana palkittiin kaksi syötönkatkoa poiminut Miika Heikkinen ja Trojansin tähtipelaaja oli Teemu Paukkula, joka keräsi 25 juoksullaan 157 jaardia ja yhden maalin. Muista tilastotiedoista mainittakoon, että pelinrakentaja Chuck Guedo juoksi 12 kertaa ja kokosi niillä 112 jaardia ja maalin. Heittoyrityksiä Guedolla oli 29, joista 17 meni oikeaan osoitteeseen, kahdesta syntyi maali ja kolme jäi vastustajan näppeihin. Jaardeja heittopeleillä karttui 196. Laitahyökkääjistä Nicholas Madsenille merkittiin viisi koppia, joilla hän eteni niillä 91 jaardia, Dan Mott nappasi niinikään viisi kiinniottoa ja edetty matka oli 49 jaardia. Molemmat tekivät myös maalin. Pulustuksen lukkoina olivat jälleen kerran Janne Salonen kuudella ja Sami Sillgren neljällä taklauksella. Rajaritarit eteni ottelussa yhteensä 207 jaardia, joista juosten 37 ja heittäen 170. Amerikkalaista pelinrakentaja Thomas Kudybaa tuurannut Mikko Koskinen heitti 29 kertaa, viidesti oma mies otti pallon kiinni ja kahdesti heiton katkaisivat turkulaispelaajat. Laitahyökkääjien ykkönen oli Tuukka Pernu, joka kahdella kiinniotollaan kokosi 109 jaardia. Trojansin seuraava ottelu on kotiottelu Helsinki Roostersia vastaan 1.7. kello 16.00 Urheilupuiston yläkentällä Kari Toivonen |