Turku Trojans (etusivulle)
Vaahteraliiga
Peliraportti Rajaritarit vs. Trojans

Rajaritarit vei voiton hyökkäysten taistelussa

30.7.2006

Trojans ja Rajaritarit tehtailivat Lappeenrannassa pisteitä tasatahtiin, mutta loppuvihellyksen kajahtaessa kotijoukkueen sarakkeessa oli kuusi pistettä enemmän. Lopputulos 55-49. Puolustukset olivat ottelussa sivustakatsojan asemassa, sillä vain kolme hyökkäysvuoroa ei päättynyt maaliin. Tappion myötä Trojansin pääsy mitalipeleihin hankaloitui oleellisesti.

Trojans aloitti ottelun vakuuttavasti. Hyökkäys eteni kentällä kuin juna ja Rajaritarien maalialue tuli vastaan ripeäsllä vauhdilla. Teemu Paukkula raijasi pallon lähietäisyydeltä maaliin ja Janne Stenbergin onnistunut lisäpiste täydensi Trojansin johdoksi 7-0.

Rajaritarit kuittasi maalin välittömästi, kun Tuukka Pernu palautti Trojansin aloituspotkun samantien maaliin asti. Janne Kalpio kengitti lisäpistepotkun haarukkaan ja tasoitti tilanteeksi 7-7. Trojansin päästyä taas pallon herraksi se alkoi jauhaa tasaisen varmasti kohti toista kenttäpäätyä. Kantoja kaskeen aiheuttivat kuitenkin jatkuvat väärät aloitukset, mutta niistä huolimatta matka taittui muun muassa Janne Stenbergin komealla kiinniotolla, jolla turkulaiset pääsivät jo iskuetäisyydelle. Kohta maalialueella juhlikin Dan Mott, joka sieppasi Chuck Guedon tarkan syötön näppeihinsä. Lisäpistepotku onnistui sekin ja turkulaiset ottivat taas johdon haltuunsa numeroin 14-7. Turkulaisten johtoasema ei kauaa kestänyt, sillä Rajaritarit vastasi heti omalla hyökkäysvuorollaan tasoittamalla ottelun Akumatti Leskisen lyhyellä juoksulla lukemiin 14-14.

Option-peleillä pinteestä

Rajaritarien hyökkäyksen selkärankana toimi keskushyökkääjä Akumatti Leskinen, jonka juoksuilla lappeenrantalaiset etenivät vääjäämättömästi halki kentän. Aika ajoin pelinrakentaja Thomas Kudyba turvautui myös heittoihin, joiden vastaanottajina olivat useimmiten Markku Luoto ja Aleksi Koskinen. Tuhoisinta jälkeä tekivät kuitenkin Rajaritarien option-pelit, joiden turvin lappeenrantalaiset pelastautuivat aina, kun näytti siltä, että turkulaiset onnistuisivat pysäyttämään hyökkäyksen etenemisen.

Trojans siirtyi seuraavalla hyökkäysvuorolla 21-14 johtoon Paukkulan maalilla mutta Rajaritarit teki sekin omalla hyökkäysvuorollaan maalin. Leskisen lyhyellä juoksumaalilla tilanteeksi kaventui 21-20. Trojans onnistui kuitenkin blokkaamaan lisäpistepotkun ja sille tarjoutui tilaisuus ottaa pieni yliote vastustajastaan. Paukkula juoksikin seuraavalla trojansin pallonhallintavuorolla pallon jälleen kerran maaliin, mutta nyt oli Trojansin vuoro töpeksiä lisäpisteyrityksessä. Matalaksi jäänyt aloitussyöttö torpedoi tehokkaasti potkuyrityksen, eikä Guedo pystynyt enää rakentamaan tilanteesta kahden pisteen suoritusta. Tilanne taululla 27-20, joka jäi myös puoliaikatulokseksi.

Kolmannella neljänneksellä Rajaritarit jatkoi vakuuttavaa etenemistään ja heti ensimmäisen hyökkäysvuoron päätteeksi turkulaisten maalialueella nähtiin pelinrakentaja Thomas Kudyba tanssahtelemassa maalin merkiksi. Onnistuneella lisäpistepotkulla tilanne oli jälleen tasan, nyt lukemin 27-27. Trojanskin jatkoi ensimmäiseltä puoliskolta tuttua taktiikkaa ja maisemat vaihtuivat vauhdilla. Chuck Guedo otti Kudybasta mallia ja pujotteli kuin Alberto Tomba 19 jaardin matkan maaliin. Lisäpistepotku onnistui ja tilanne taululla 34-27.

Kikkapotkulla keulille

Ottelun ratkaisuksi muodostui Rajaritarien seuraava hyökkäysvuoro. Akumatti Leskinen onnistui ensin tasoittamaan tilanteeksi 34-34, mutta olennaisinta oli pisteitä seurannut aloituspotku. Potkaisija Janne Kalpio ei täräyttänytkään palloa syvälle turkulaisten kenttäpuoliskolle, vaan näpäytti lyhyen onside-potkun, jonka tuomaristo turkulaisten havaintojen vastaisesti tulkitsi päätyneen lappeenrantalaisten haltuun. Hyökkäysvuorollaan Rajaritarit eteni tappavan tasaisesti ja kohtapa Trojansin maalialueella juhlittiinkin Rajaritarien siirtymistä ensimmäistä kertaa ottelussa johtoasemaan. Maalintekijänä taas Kudyba.

Trojans vastasi ripeästi omalla pistesuorituksellaan, mutta vahinko oli jo tapahtunut. Trojans oli joutunut takaa-ajajaksi, eikä onnistunut enää pääsemään ottelussa niskan päälle. Paukkulan illan neljäs maali tasoitti tilanteeksi 41-41, Leskisen maali vei Rajaritarit 48-41 johtoon ja kun lappeenrantalaiset onnistuivat pysäyttämään Trojansin hyökkäyksen ja Thomas Kudyba juoksi läpi kentän vieden karjalaiset nyt kahden maalin johtoon oli peli käytännössä pelattu. Teemu Paukkula onnistui vielä pelin viime sekunneilla kaventamaan ottelun lopputulokseksi 55-49, mutta se ei paljon turkulaisia lohduttanut.

Trojans eteni ottelussa uskomattomalta kuulostavat 566 jaardia. Heittopeleillä jaardeista kertyi 314 ja juoksupeleillä 252. Rajaritarien vastaavat luvut olivat 450 kokonaisjaardia, heittäen 184 ja juosten 266. Trojansin paras etenijä oli Teemu Paukkula, joka kantoi palloa 22 kertaa raksuttaen kaikkiaan 136 jaardia. Rajaritarien etenijäkuningas oli Akumatti Leskinen 186 jaardilla. Chuck Guedo heitti 33 kertaa, joista 23 onnistui. Lappeenrannan pelinrakentaja Thomas Kudyba linkosi pallon ilmaan 17 kertaa ja onnistui niistä 12 kertaa. Laitahyökkääjistä ahkerimpia olivat Trojansin Dan Mott ja Janne Stenberg sekä Rajaritarien Markku Luoto ja Aleksi Koskinen. Mott keräsi 13 kiinniotollaan 193 jaardia, Stenberg kuudella kopilla 75.

Puolustuksen eturiviä edustivat Trojansissa Seikko Vennelä 5 taklaustaja 6 avustusta, Ilja Redin 5+3 ja Janne Salonen 2+6. Rajaritarien parhaimmistoa olivat Miika Heikkinen, Olli Ojala sekä David Stickler.

Tuomareilla tiukka linja

Erikoista ottelussa oli Trojansille liputettujen virheiden suuri määrä suhteessa kotijoukkueeseen. Turkulaisille lätkäistiin kaikkiaan 13 rangaistusta, joista miinusjaardeja kertyi 95. Rajaritareille heiteitettiin yksi lippu, jonka seurauksena joukkuetta siirrettiin taaksepäin huimat neljä jaardia. Suuri osa Trojansin virheistä tuli vääristä aloituksista, mutta muutama muu tulkinta herätti turkulaisten sivurajalla hieman happovaivoja. No, näin tällä kertaa...

Päävalmentaja Kim Grönlund nosti esiin myös toisen närästystä aiheuttaneen asian, joka on monien Trojansin avainpelaajien puuttuminen pelaavasta kokoonpanosta. Paperilla Trojansin joukkue on hyvinkin nimivahva, mutta muutamat pelaajat tuntuvat jatkuvasti jäävän pois peleistä ilman kunnollista syytä jättäen joukkuetoverinsa pulaan. Sunnuntain kaltaisten tasaisten ja koko loppukauteen vaikuttavien ottelujen ollessa kyseessä, poissaolojen aiheuttama vahinko on suurimmillaan.

Tappio Rajaritareille hankaloittaa oleellisesti turkulaisten mahdollisuuksia päästä kauden päätteeksi pelaamaan mitaleista, sillä loppukauden otteluissa Trojansin vastus kovenee ja pääsy playoffviivan yläpuolelle edellyttää jo jonkun ennakolta kovemman joukkueen voittamista sekä samalla pahimpien kilpailijoiden kompurointia. Kirvestä ei kuitenkaan ole heitetty kaivoon ja taistelu jatkuu. Seuraavaksi Trojans kohtaa ensi lauantaina sarjaa johtavan Butchersin vieraissa. Seuraava kotiottelu pelataan Urheilupuiston yläkentällä 19.8. kello 16.00. jolloin vastaan asettuu Seinäjoki Crocodiles.

Kari Toivonen