Turku Trojans (etusivulle)
Vaahteraliiga
Peliraportti Trojans vs. Jaguaarit

Trojansin rutiini liikaa Jaguaareille

19.6.2004

Puhtaalla pelillä kautensa aloittanut Trojans lähti selkeänä ennakkosuosikkina Jyväskylän Jaguaareja vastaan lauantain Vaahteraliigaotteluun. Alku antoi odottaa murskalukemia, mutta Jaguaarit syttyivät ottelun toisella puoliskolla hyvään taisteluun. Trojansin rutiini oli kuitenkin liian kovaa luokkaa ja pisteet jäivät Turkuun numeroin 37-14.

Ottelu alkoi Jaguaarien kannalta shokeeraavasti. Heti ensimmäisessä pelissä Trojansin pelinrakentaja Brett Dietz löysi heitollaan Jukka Satolan, joka juoksi pallon aina Jyväskylän 12 jaardin linjalle. Kaksi sähäkkää Tuomas Niemelän juoksua vei pelivälineen ensimmäisen kerran Jaguaarien maalialueelle. Potkaisijana toiminut Ilkka Marja-aho alias Disko, toimitti pallon varmasti haarukkaan ja peli oli 7-0.

Jaguaarit väläytteli hetkittäin osaamistaan ja onnistui etenemään Jabari Johnsonin ja Akumatti Leskisen hyvillä juoksuilla jo Turun 20 jaardin sisäpuolelle. Trojansin puolustus kytki kuitenkin uuden vaihteen silmään ja onnistui syöksymään läpi Jaguaarien linjan sellaisella voimalla, että pelinrakentaja Mikko Lyyra unohti ottaa pallon mukaansa. Tomi Myyrälle pallo kelpasi ja Trojans siirtyi pallon valtiaaksi. Yksi ottelun avainpelejä.

Trojans hyödynsi Jaguaarien virheet

Seuranneella hyökkäysvuorolla Trojans eteni Jyväskylän kenttäpuoliskolle, kunnes Jaguaarien Esko Myllymäki äkkiä katkaisi Brett Dietzin heiton ja hyökkäyssuunta muuttui taas. Kauaa ei pallo Jaguaareillakaan pysynyt, sillä epäonnistuneen option-pelin seurauksena peliväline joutui jyväskyläläisten kannalta täysin vääriin käsiin ja täysin väärässä päädyssä, omalla 12 jaardin linjalla. Trojans ei onnistunut palloa maalialueelle järjestämään, mutta Jukka Satolan potkaisemalla potkumaalilla turkulaiset siirtyivät 10-0 johtoon.

Jaguaarien murheet jatkuivat, sillä Trojansin pistesuoritusta seurannut hyökkäysvuoro tyrehtyi alkuunsa ja joukkue oli pakotettu punttaamaan. Aloitussyöttö oli kuitenkin liian korkea ja pallo leijaili omalle maalialueelle, josta potkaisija onnistui sen täpärästi toimittamaan väljemmille vesille. Potku kantoi vain kymmenkunta jaardia ja Trojans pääsi taas hyökkäämään loistavista asemista eikä erehtynyt. Sekavassa tilanteessa Tuomas Niemelä kantoi pallon maalialueelle ja pudotti sen, jolloin Jaguaarit haalivat sen itselleen ja juhlivat onnistumistaan. Tuomarin keltainen liina kertoi virheestä, joka osoittautui puolustuksen paitsioksi. Päätuomari tuomitsi tilanteen Trojansin eduksi ja hyväksyi Tuomas Niemelän maalin. Disko potkaisi lisäpisteen haarukkaan ja tilanne oli jo 17-0.

Lisää lunta tupaan

Eikä kahta ilman kolmatta. Trojansin Janne Salonen syöksyi Jyväskylän linjasta läpi kuin muurinmurtaja ja pallo kirposi Jaguaareilta taas kaikkien tavoiteltavaksi. Peliväline kiinnosti turkulaisia enemmän ja Trojans pääsi jälleen kerran aloittamaan hyökkäysvuoronsa syvältä Jaguaarien kenttäpuoliskolta. Hetkeä myöhemmin Dietzin heitto tavoittaa Juha Virolaisen tartuntaelimet maalialueella ja Trojansin johto kasvoi entisestään. Onnistuneen lisäpistepotkun jälkeen tilanne 24-0, joka oli myös puoliaikatulos.

Kolmannen neljänneksen aluksi Jaguaarit onnistuivat viimein pysäyttämään Trojansin hyökkäyksen ja pakottivat turkulaiset punttaamaan. Aloitussyöttö epäonnistui hieman ja Jukka Satola päättikin potkun sijaan juosta pallon kanssa. Juoksu tuottikin hyvin tulosta, jaardit tulivat täyteen ja hyökkäysvuoro jatkui. Antti Palmroosin ja Otto Junttilan huikeilla kiinniotoilla Trojans eteni jo Jaguaarien kolmen jaardin tasolle ja hetkeä myöhemmin Tuomas Niemelä tuuletti tyynesti jo illan kolmatta maaliaan. Disko onnistui lisäpistepotkussa ja tulostaululle napsahtivat lukemat 31-0.

Jaguaarit heräävät taistelemaan

Tilanteessa, jossa voisi kuvitella vastustajan jo heittävän hanskat tiskiin, Jaguaarit äityikin taistelemaan. Mikko Lyyran heitot alkoivat löytää kohteitaan ja Johnson nieli simona jaardeja siirtäen jyväskyläläisiä vauhdilla halki ruohokenttää. Kolmannen neljänneksen jälkipuoliskolla sitkeys palkittiin touchdownilla, jota pääsi tuulettamaan Matti Petrescu. Lisäpisteet hoidettiin toimittamalla Jabari Johnson pallon kanssa maalialueelle eli tilanne nyt 31-8.

Trojans sai kavennuksesta syyn ryhdistäytyä ja turkulaisten viidettä maalia juhlittiin hetken päästä Jukka Satolan toimesta. Brett Dietzin pitkä heitto putosi tarkasti Satolan näppeihin ja tilanne taululla muuttui. Lisäpistepotkun Jaguaarien Jussi Lindqvist blokkasi joten lukemiksi saatiin 37-8. Jaguaarit jatkoi kuitenkin hyvällä asenteella ja Mikko Lyyran ilmoille sinkoama päivän pisin heitto tavoitti Kristian Dietrichin, joka kavensi tilanteeksi 37-14. Mittaa heitolle kertyi huumaavat 71 jaardia.

Enempää pisteitä ei ottelussa tehty. Parhaina palkittiin Jaguaarien Jabari Johnson sekä Trojansin Jukka Satola. Erinomaisia otteita esitti myös Trojansin puolustuksen Scott Power sekä Kalle Koivisto, jonka ratkaiseva säkitys ottelun loppuvaiheilla katkaisi Jaguaarien uhkaavan hyökkäyksen tehokkaasti.

Seuraava ottelu pelataan Urheilupuiston yläkentällä lauantaina 3.7. kello 16.00, jolloin vastakkain ovat viime vuoden finalistit eli Trojansin vieraaksi saapuu Helsinki Roosters.

Teksti: Kari Toivonen / Kuvat: Patrick Morton ja Kari Toivonen

Ylös
Paluu sarjataulukkoon