![]() |
|
Vaahteraliiga |
|
|
|
Troijalaiset moukaroivat taas Viikinkejä26.7.2003Vaasa Vikings ei pystynyt tarjoamaan Turku Trojansille vastusta joukkueiden toisessa kohtaamisessakaan tämän vuoden Vaahteraliigassa. Peli oli pässinlihaa heti ensimmäisen neljänneksen jälkeen, kun tilanne oli jo 21-0, eikä vaasalaisten pelissä näkynyt edes orastavaa onnistumisen siementä. Loppulukemat helteisellä Yläkentällä 62-6. Pelin alku antoi odottaa tasaisempaa ottelua, kun Vikings näytti onnistuvan pysäyttämään turkulaisten etenemisen ensimmäisellä hyökkäysvuorolla. Trojans yritti puntin sijasta kikkapeliä, joka oli vähällä onnistua mutta päättyi lopulta rähmäykseen ja pallon menettämiseen vaasalaisille. Menetys oli erittäin lyhytaikainen sillä pelivälineen saatuaan vaasalaisilla meni auttamattomasti sormi suuhun ja Vikingsin joutui punttaamaan. Ensimmäinen pistesuoritus nähtiin, kun Trojansin pelinrakentaja Clint Pattersonin terävällä syötöllä Juha Suoniemi toi pallon aivan Vaasan maalialueen tuntumaan, josta seuraavalla pelillä Tuumas Mikkola toimitti sen perille asti. Satolan lisäpistepotku solahti haarukkaan ja peli oli 7-0. Aloituspotkun jälkeen Vaasa lähti yrittämään tasoitusta, mutta Trojansin puolustus esitti eriävän mielipiteen. Miehekkään taklauksen voimasta Vaasan pelinrakentaja Anssi Viiru hukkasi kosketuksen palloon, joka leijaili ilmatilassa orpona, kunnes Trojansin Peter Hilden sieppasi sen mukaansa ja harppoi Vikingsin maalialueelle. Lisäpistepotku onnistuneesti sisään ja hetkessä tilanne oli jo 14-0. Vikingsin epäonni jatkui, kun Anssi Viirun heitto löytää oman vastaanottajan sijasta J-P Nummen. Hetken päästä yleisö saa lisää taputettavaa, kun Pattersonin vajaa 20 jaardinen heitto napsahtaa Juha Suoniemen käsiin Vaasan maalialueella. Satolan kenkä puhuu asiaa ja tilanne ensimmäisen neljänneksen viime sekunneilla oli jo 21-0. Trojans jatkoi pistetehtailua toisella neljänneksellä entistä ankarammin. Keskushyökkääjä Tuumas Mikkola vastasi tehokkaasti maan pinnalla etenemisestä kunnes Patterson linkosi pallon kohti Jukka Satolaa, joka pääsi kaunistelemaan, vai pitäisikö sanoa rumentamaan numeroita. Seuraavalla hyökkäysvuorolla Vikings sai pelinsä hetkeksi parempaan kuosiin, josta osoituksena oli mm. Anssi Viirun Kristian Dietrichille sinkoama komea parikymmenjaardinen heitto. Muutamaa peliä myöhemmin Viiru tavoittaa keskellä vapaana kirmanneen Tommi Saijokiven, joka juoksi pelivälineen ensimmäistä kertaa Turun maaliin. Lisäpistepotkun Trojans onnistui blokkaamaan joten pelitilanne kaventui numeroihin 28-6. Vikingsin virkistyminen oli väliaikaista, sillä toisella neljänneksellä nähtiin enää turkulaisten pistesuorituksia. Ensin Tuumas Mikkola teki neljän jaardin TD-juoksun ja jakson loppupuolella Clinton Patterson pujotteli kahdesti omin päin vaasalaispuolustuksen lomitse maalialueelle. Kaikkien lisäpistepotkujen onnistuttua tauolle mentiin vaasalaisittain ankeissa 49-6 numeroissa. Vikings vaihtoi pelinrakentajaksi Atte Kniivilän, mutta hänelläkään ei ollut sen kummempia lääkkeitä Trojansin puolustuksen murtamiseen. Muutamaa välähdyksenomaista onnistumista lukuunottamatta Kniivilänkin johtaman hyökkäyksen visiitit kentällä jäivät ranskalaisiksi eli siis äärimmäisen lyhyiksi. Vaasa tuntui kärsivän jonkin verran pelaajapulasta ja useimmat äijät pelasivatkin kahteen suuntaan, joten epätasainen peliajan jakautuminen hyökkäyksen ja puolustuksen välillä ei vaasalaisiin vaikuttanut. Samat ukot olivat kentällä joka tapauksessa. Kolmannen neljänneksen alussa Clint Patterson antoi valaisevan esimierkin siitä, miksi juuri hän on tällä hetkellä Vaahteraliigan paras pelinrakentaja. Ensin Clint rimpuili itsensä vapaaksi Vikings-puolustajien ahnaiden kourien ulottuvilta ja sinkosi sitten suoraan juoksusta vaikeasta asennosta insinöörintarkan heiton noin 40 jaardin päässä Vaasan maalialueen kulmassa päivystäneelle Jukka Satolalle. Touchdown! Lisäpisteitä yritettiin pelaamalla, mutta Arttu Koiviston matka katkesi juuri ennen maalialuetta ja pisteet jäivät tulematta. Jos tämä jotakin jäi harmittamaan, hän sai lohtua hetkeä myöhemmin, kun Clint Pattersonin tuttu hahmo nähtiin taas Vikingsin maalissa pallon kera. Satolan lisäpistepotkun jälkeen taululle lyötiin lukemat 62-6. Neljäs neljännes meni enemmänkin chillailun merkeissä. Trojans vaihtoi kentälle pelinrakentajaksi Tuomas Saarisen, joka pärjäsi tontillaan mainiosti. Maalialueelle ei kuitenkaan enää ollut tarvetta yrittää hampaat irvessä ja 62-6 lukemat säilyivät tulostaululla pelin loppuun asti. Trojansin voiton avaimia voi etsiä moneltakin suunnalta ja olla jokaisessa tapauksessa oikeassa. Trojansin puolustus oli graniittia ja piti vaasalaiset poissa tulostaululta. Hyökkäyksen linja antoi Pattersonille aikaa heittää ja onnistui murtamaan juoksutilaa Tuumas Mikkolalle ja Tim Rannikolle. Trojansin pelivalinnat olivat monipuolisempia kuin Vikingsin, huikeat yksilösuoritukset sekä hyökkäyksessä että puolustuksessa ja niin edelleen. Kentällä nähtiin niin eritasoiset joukkueet, että yksittäistä ratkaisutekijää on mahdoton sanoa. Kentän parhaina pelaajina palkittiin joka tapauksessa Vikingsin Tommi Saijokivi ja Trojansin Miikka Riionheimo. Seuraava kotiottelu pelataan jo ensi lauantaina, jolloin pelissä on jo enemmän panosta. Vastaan asettuu sarjassa kolmantena väijyvä Seinäjoki Crocodiles. Eroa joukkueiden välillä on kaksi pistettä ja kumpaakin varmasti kiinnostaa runkosarjan kahden parhaan joukkoon pääsy ja lepovuoro playoffsien ensimmäisellä kierroksella. Trojansin voitto varmistaisi turkulaisille vähintään kakkostilan, kun taas Seinäjoen voittaessa runkosarjan viimeiset ottelut ja maalierot ratkaisevat keskinäiset sijoitukset. Tervetuloa lauantaina 2.8. Urheilupuiston yläkentälle kannustamaan Trojans voittoon! Kari Toivonen |