![]() |
|
Vaahteraliiga |
|
|
|
Porilaiset opintomatkalla Yläkentällä7.6.2003Pori Bearsin ja Turku Trojansin kohtaaminen Urheilupuiston yläkentällä lauantaina muodostui hyvin yksipuoliseksi näytelmäksi, jossa porilaisilla oli lähinnä rekvisiitan rooli. Ottelu muuttui Bearsin osalta opintomatkaksi jo toisella neljänneksellä, kun turkulaiset pyyhälsivät tauolle 32-0 lukemissa. Lopputulos oli tyly 46-0. Peli alkoi näennäisen tasaisesti ja ensimmäinen maali nähtiin vasta ensimmäisen neljänneksen loppupuolella, kun Jari Veijola juoksi onnistuneesti pallon maalialueelle. Lisäpistepotku epäonnistui joten Trojans siirtyi 6-0 johtoon. Padot oli kuitenkin aukaistu ja toisella neljänneksellä pisteitä ropisi kuin pajatsosta. Clinton Patterson löysi pitkän haeskelun jälkeen vapaana olleen Teemu Paukkulan, joka juoksi liki puolesta kentästä maalialueelle. Kohta perään Mikko Virolainen katkaisi Bearsin pelinrakentaja Tommi Mäkisen syötön ja hyökkäysvuoro siirtyi taas Trojansille. Pattersonin kiemurteli porilaislinjan käsistä väljemmille vesille ja viskoi pelivälineen Jari Veijolan ahnaisiin hyppysiin. Lisäpisteet jäivät tälläkin kertaa ajatuksen asteelle ja tilanne tulostaululla näytti 18-0. Trojansin väkivahva puolustus ei antanut Bearsille minkään valtakunnan mahdollisuuksia edetä kentällä sen paremmin juosten kuin heittäenkään. Puolustuksen visiitit kentällä jäivät yleensä neljän downin mittaisiksi, kun Bearsin hyökkäys jo joutui luopumaan pallosta. Toisen neljänneksen kolmas pistesuoritus oli Jari Veijolan touchdown. Pelin alkaessa porilaiset piipahtivat paitsiossa mutta peli luonnollisesti pelattiin ilman pilliin viheltelyä. Veijola sai pujotella hölmistyneiden porilaisten välistä kuin Alberto Tomba konsanaan ja tuulettaa illan kolmatta maaliaan. Lisäpiste hoidettiin taululle pelaamalla. Pattersonin heitto löysi Suoniemen ja tilanne oli jo 26-0. Puoliaika häämötti jo lähellä, mutta tapahtumat eivät jääneet tähän. J-P Nummen komea syötönkatko tyrehdytti Bearsin hyökkäyksen alkuunsa ja tarjosi Trojansille mahdollisuuden kaunistella lukemia. Tilaisuuden hyödynsi Tuumas Mikkola, joka oli jo kolmas keskushyökkääjä, joka sai kunnian tuuletella Bearsin maalialueella. Lisäpistettä yritettiin pelaamalla, mutta huonolla menestyksellä. Tauolle mentiin turkulaisten 32-0 johtolukemissaTauon jälkeen peli jatkui yhtä yksipuolisena kuin ensimmäisellä puoliskollakin. Pistetehtailua jatkoi Jukka Satola, joka sieppasi Pattersonin mehevän siivun ja potkaisi palan painikkeeksi vielä lisäpistepotkun haarukasta sisään. Tässä vaiheessa valmentaja Tomi Haula päästi Pattersonin huilaamaan ja lähetti kentälle Tuomas Saarisen. Peli sujui mallikkaasti kunnes Pori Bears sai ottelun ainoan todellisen onnistumisen ja katkaisi Saarisen syötön. Tulosta ei kuitenkaan syntynyt ja valonpilkahdus jäi lyhyeksi iloksi. Ottelun lopulla Patterson piipahti vielä kentällä heittämässä torpeedomaisen syötön täydessä vauhdissa olleelle J-P Nummelle, jolla oli kunnia tehdä illan viimeinen TD. Satolan lisäpistepotku sinetöi lopputulokseksi 46-0. Ottelun parhaana palkittiin Trojansilta Marlon Grier. Tilastot puhuvat karua kieltä tasoerosta. Trojans liikkui kentällä pallon kanssa 396 jaardia, Bears vain 4 jaardia - ja senkin taaksepäin. Trojans jatkaa Vaahteraliigaa puhtaalla pelillä. Seuraava ottelu on 14.6. pelattava vierasottelu Vaasa Vikingsejä vastaan. Urheilupuiston yläkentällä pelataan seuraavan kerran 28.6. kun vastaan asettuu Helsinki Wolverines. Kari Toivonen |